Loading...

5 tekijää, miksi Chiang Mai rokkaa

katutaide chiang mai kaakkoisaasia

Chiang Mai on osoittautunut nappivalinnaksi. Nämä tekijät ovat erityisesti olleet meidän mieleen tässä uudessa kotikaupungissa.

1. Ihmisten ystävällisyys

Verrattuna Phuketiin, paikalliset eivät selvästikään ole vielä kyllästyneitä turisteihin. Meidät on otettu kaikkialla hymysuin vastaan ja vaikka kielimuuria on, kaikki asiat on saatu hoidettua. Jokainen on ollut fiiliksissä, kun Tom on haastellut heille thaiksi. Siinä on kyllä mahtava tapa murtaa jää. Pitäisi itsekin opetella kieltä enemmän kuin tervehdyksen ja kiitoksen verran.

2. Raikas ja “kylmä” ilma

Hullua sanoa, mutta täällä on välillä ollut kylmä mutta sen vuoksi ilma on myös ihanan raikas. Aamulla on vielä 11 aikaan ihan lenkkikelit ja mopolla ajellessa tuli vähän vilpoinen. Itse en edes ottanut mitään pitkiä housuja mukaan mutta melkein sitä tarvitsee farkut ostaa, sillä iltaisinkin on melko viileää.

Ja melko viileä tarkoittaa jotain +20°c. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö päiväsaikaan tulisi lämmin tai saisi väriä pintaan. Kyllä meillä olkapäät punottaa eilisen skootterilla suhailun jälkeen.

kahvila Chiang Mai kaakkois-aasia

3. Ihanat kahvilat ja ravintolat

Meidän hotelli on Nimmanhemin alueella, jota markkinoitiin paikallisten hipstereiden keskittymänä. Ei täällä juuri kyllä hipstereitä ole näkynyt mutta sitäkin enemmän houkuttelevia kahviloita ja rafloja. Ja kahvi ei ole täällä mitään instantkuraa. Paitsi hotellin aamupalalla mutta sitä paremmalla syyllä voi lähteä tutkimaan, missä sitä tänään joisi aamukahvinsa.

Chiang Mai on suosittu kaupunki digital nomadien keskuudessa. Sen ja yliopisto-opiskelijoiden seurauksena kahvilat ovat suosittuja opiskelu/työskentelypaikkoja co-working tilojen lisäksi.

salaattiravintola chiang mai kaakkoisaasia

4. Asuntotarjonta

Mistäs me tämä tiedetään? No siitä, kun nyt on kova asunnon etsintä käynnissä. Ensi yöksi on vielä hotellihuone mutta sitten täytyy tehdä jo peliliikkeitä.

Kävimme tänä aamuna katsomassa erästä mukavaa loft asuntoa ja se oli hyvinkin potentiaalinen yksiö meille ainakin kuukaudeksi. Ehkä kahdeksikin.

Eihän tässä näin pitänyt käydä, vakaa aikomus oli jäädä Kuala Lumpuriin mutta Chiang Mai vaan hurmasi meidät samantien. Onneksi valmiiksi kalustettuja asuntoja on tarjolla ihan kohtuulliseen hintaan, nyt vaan pitää löytää se oma lemppari. Loppujen lopuksi päädyimme ihanaan kaksioon Nimmanin sivukadulla.

Chiang Mai Kaakkois-Aasia liikenne

5. Helppo liikkua

Pienen kaupungin etuja ovat lyhyet välimatkat. Tähän kun lisätään mukava ilmasto, voi paikasta toiseen siirtyä jalkaisin.

Phuketissa ajelin lähimpään 7/11:kin mopolla. Lisäksi Chiang Maissa ei ole taksikartellia, kuten Phuketissa, joten nekin ovat edullisia. Kaupungissa pyörii myös eri värisiä songthaeweja eli lavatakseja, joista punaiset ajavat haluttuihin paikkoihin ja muut värit tiettyjä reittejä pitkin. Mutta kyllä me taidetaan oma mopo ottaa, siinä on sitä jotain.

Onko joku kaupunki hurmannut sut ihan kättelyssä? Kuulin huhuja, että Chiang Mai on tehnyt tämän monelle muullekin. Siksi mekin olemme päätyneet tänne useampaan otteeseen. Osittain myös siksi, että etätyöskentely Chiang Maista käsin on superhelppoa!

0

You might also like

Comments (10)

  • Rimma 6 years ago Reply

    Chiang Mai todellakin rokkaa! Ihan ikävä niitä vegerafloja.

    Sari 6 years ago Reply

    Vegerafloja on kyllä näkynyt täällä ja oon lukenut niistä suosituksiakin. Pitää käydä testaan!

  • Laura R. 6 years ago Reply

    En oo koskaan käyny Chiang Maissa, mutta kaikki tutut, jotka on siellä käyneet on hehkuttaneet mestaa, joten varmasti ootte löytäneet nyt hyvän paikan! Kyllä mäkin siellä varmaan mieluummin olisin sen pari kk kuin KL:ssä. Ranta sieltä vaan puuttuu! 😛

    Sari 6 years ago Reply

    No ranta puuttuu ja se on kyllä tähän mennessä tän paikan ainut miinus. Onneksi halutessaan pääsee hotellien uima-altaille pientä maksua vastaan. Ja koska täällä ei ole niin kostean kuuma, mitä esim. Phuketissa, ei sinne rannalle paljoa edes kaipaa. Mut vähän kuitenkin 🙂

  • Me ei ole ehditty vielä Chiang Maihin, vaikka houkutus on ollut kova. Tämä senkuin vahvistaa uskomusta, eikä teidän postaukset lähitulevaisuudessa taatusti helpota asiaa 🙂 Kuulostaa kerrassaan täydelliseltä vaikkei merta lähellä olekaan.

    Sari 6 years ago Reply

    Meren puuttumisen myötä puuttuu myös varmasti ne suurimmat turistimassat, jotain hyvää siinäkin 🙂 Seuraavalla SEA-reissulla sit tänne ehdottomasti!

  • Terhi 5 years ago Reply

    Perheemme asui siellä juuri 1,3 vuotta ja ihastui kaupunkiin! Mukava lukea blogia tutuilta kulmilta! Toivottavasti pääsemme pian taas kylään sinne!

    Sari 5 years ago Reply

    Chiang Mai on kyllä niin ihastuttava, että en yhtään ihmettele 🙂 Toivon teidän puolesta, että pääsette tänne palaamaan. Se on ihana tunne, kun pääsee takaisin tuttuun paikkaan <3

  • Veera Bianca 4 years ago Reply

    Stalkkaan just sun kaikki Chiang Mai -jutut läpi <3

    Sari 4 years ago Reply

    Ymmärrän, kohta tulee tuorettakin taas. Tai vlogia, en oo vielä päättänyt!

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.