Loading...

Harmia kahvista

Viikko sitten lähdettiin ja huomenna ollaan jo siirtymässä kotiin. Meinaan Thaimaan kotiin. No tällä hetkellä vielä istutaan Penangin kämpässä ja naureskellaan reissun alulle. Jos oot meitä Instagramissa seurannut, niin oletkin jo kuullut miten ei kannata matkaansa aloittaa. Ja mehän aloitettiin juuri niin.

Singapore F1 kisa 2015

Ensimmäisenä päivänä Singaporessa lähdimme kahvilaan tekemään hommia. Lyhyestä virsi kaunis – liukuovi kolkkasi kahvin nurin, jota riitti sekä meidän molempien läppäreille että minun kännykälle. Elektroniikkatilanne tämän jälkeen oli seuraavanlainen: Yksi kahvilta haiseva tahmainen mutta toimiva MacBook Pro, yksi vähemmän haiseva mutta täysin kuollut MacBook Air sekä yksi ihan normaalistikin hitaalla käyvä Samsung S5 mini. Ei auttanut kuin painella MacStoreen hakemaan Tomille uusi kone.

Singapore F1 ajot mtv

Nyt tuolle asialle voi jo vähän naureskella mutta myönnetään, että sen tapahtuessa ei ollut itku kaukana. Oma koneeni on kolmisen kuukautta vanha, joten kyllähän se ottaa päähän, että sisukset ui latessa. Onni on vakuutus ja eiköhän tämäkin huollon putsattavaksi joudu. Tosin teetänkö sen Thaimaassa vai odotanko Suomeen, sitä en ole vielä päättänyt.

työskentely kahvilassa Penang

Singaporesta suuntasimme sitten Penangille ja meitä odotti kiva asunto (tai oikeastaan kylppärillinen huone isosta asunnosta) megakerrostalon 39. kerroksessa. Ei taideta olla koskaan näin korkealla yövyttykään.

Alue on nimeltään Air Itam, ihanan rauhallinen ja melkoisen uusi asuinalue Penangilla. Läheltä löytyy tarvittavat palvelut ja parina päivänä Uber on vienyt meidät George Towniin ja takaisin. Pääasiassa aika on kulunut projektien parissa, jotka vähän jäivät jälkeen tuon läppäriepisodin takia.

kahvila penang

Penang vs. KL kisan voittaa Penang helposti. Etäisyydet ovat lyhyitä, ihmiset superystävällisiä ja kiireen tunnetta täällä ei ole. Oikeastaan meininki on aika leppoisa.

George Townin reppureissaaja-alue ei kyllä saanut meitä jäämään Love Lanelle mutta ehkä me vaan ollaan vanhoja. Pari kivaa kahvilaa tuli testattua mutta harmiksemme yhtään co-working spacea ei saarella (eikä mantereenkaan puolella) ole. Se on iso miinus, sillä muiden nomadien tapaaminen vaikeutuu kummasti.

Hintatasokin tuntuu kohtuulliselta, Uber kyydit ovat olleet 2-4 € välissä riippuen ajasta ja ruuhkista, ruoka-annokset osuneet samaan haarukkaan. Asunnosta maksetaan 19€/yö.  Ehkä me tänne vielä palataan talven aikana.

Mutta nyt on aika tosiaankin suunnata kotiin. Chiang Mai odottaa meitä jo kuumeisesti (oikeasti sateisesti). Seuraavat terkut siis Pohjois-Thaimaasta, parin seuraavan päivän ohjelmassa on asunnon etsintää ja kahvin juontia – kaukana läppäreistä!

0

You might also like

Comments (2)

  • Heidi / Auringon alla 4 years ago Reply

    Voi että miten huonoa tuuria! Joskus ne liukuovet (siis varsinkin ulkomailla) tulee ihan yllättäen, ja olenpa esimerkiksi Hongkongissa kävellyt ihan pienessä leipomoliikkeessä päin lasiovea juuri sen takia. Onneksi ei ollut (vielä) mitään kädessä 🙂

    Sari 4 years ago Reply

    No huonoa tuuria nimenomaan. Ja vielä tiskillä pohdittiin, että otetaanko isot vai pienet latet. Ehkä pieni olisi kastellut vain yhden koneen 😀 Lasiovet, ne on kyllä pirullisia!! Mä muistan todistaneeni muutamia lasioviin törmäyksiä mutta oma nenä ei ole vielä niihin kolahtanut. Vielä.

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.