Loading...

Lounas Tallinnassa – F-Hoone

Eihän sitä malttanut kotimaan kamaralla kuukautta viihtyä, kun jo piti suunnata etelää kohti. No okei, ihan kauhean pitkälle ei kuitenkaan menty ja matka taittui tutusti laivalla. Koko lähtö oli ihan ex-tempore, kun edellisiltana kympin uutisten maissa varattiin risteily. Mielessä oli ruokamatka ja F-Hoone.

Viking Line oli lähettänyt asiakkailleen joululahjaksi alennusristeilykoodeja mutta eipä niihin tullut kiinnitettyä huomiota tuolla Thaimaassa. No onneksi ne olivat vielä voimassa ja otettiin päiväristeily hintaan 3 €/nenä. Tosin käytiin sitten porvaroimaan ja raotettiin lompakkoa vielä 20 €:lla, jotta saatiin hytti koko matkalle.

Ja hyvä, että raotettiin, sillä meikän tasapainoaisti ei kestä näköjään yhtään keinuntaa. Kun päästiin Katajanokan satama-altaasta pois, niin merisairaus iski välittömästi. Joten laivamatkat menivät vaakatasossa sarjoja hytissä katsellen. Ei sekään toki hullumpi tapa ole matkustaa mutta ajatus oli tehdä töitä.

P2100495

P2100498

Tallinnaan päästyä Tom tilasi meille Uberin ja otettiin suunnaksi Kalamajan alue. Ja mikäs ihana vanha tehdasalue meitä siellä odottikaan tiiliseinineen. Kesällä varmasti vielä miljoona kertaa viihtyisämpi mutta kyllä siitä siinä sadekelissäkin sai hyvät vibat. Oli muuten kätevää, kun Tomilla on Soneran liittymä ja dataroamingia voi käyttää ihan ilman lisämaksuja. Joten ajeltiin sitten koko reissu Ubereilla ja päästiin ensimmäistä kertaa myös Teslan kyytiin. Se, jos mikä oli poikaa se.

P2100515

P2100514

Kalamajassa suunnattiin pitkälle lounaalle F-Hooneen, jota niin monet matkabloggaajakamut Tallinna-reissuiltaan suosittelivat. Eivätkä tosiaan turhaan suositelleet. Oikeastaan lopullinen päätös lounaspaikasta tehtiin jo kotona, kun näimme F-Hoone menun. Siis mitä hittoa, kalleinkaan pääruoka ei yltänyt 10 euron rajaan. Sanomattakin on selvää, että tänne mentiin isolla nälällä ja vedettiin kolmen ruokalajin lounas.

Tallinna lounas F-Hoone

Alkuun otimme puoliksi kimchin ja bruschettalajitelman. Kimchi oli hauskasti tehty kokonaiseen kaaliviipaleeseen joskin sen syöminen oli hieman hankalaa mutta lehtien reipiminen oli sen arvoista. Tuttua kimchin makua riitti ja chiliäkin oli käytetty ihan mukavasti.

Bruschetta on mun all time favourite, mitä tulee alkupaloihin. F-Hoone bruchettaleiviltä löytyi neljää eri täytettä; oliivitapenadea, savukana-sipulitahnaa, paahtopaistia ja herkkutattitahnaa sekä yhdeltä paprikaa ja vuohenjuustotahnaa. Annoksen nähtyä, olin pettynyt, ettei perinteistä tomaattipäällistä näkynyt, maistettuani en sitä traditionaalista bruschettaa jäänyt kaipaamaan. Erityisesti savukana-sipulitahna oli herrrrrkullinen!

Lounaalla Tallinnassa halpa kahdelle

Alkuruuat täyttivät vatsaa jo jonkin verran, joten aiemmin himoitsemani lohi alkoi tuntua hieman heviltä. Päädyin sitten ottamaan perunatäytteisiä dumplingseja, tai paikallisittain ne ovat kai pirogeja. Muuten hyvä valinta mutta ne vasta hevejä olivat!

Tom valitsi vähän kevyemmin ja söi tomaatti-korianterikeiton. Sen mitä ehdin maistaa, niin tykkäsin siitäkin. Naapuripöytään kannettiin naked burgerit ja niiden seuraksi en pystyisi edes haaveilemaan alku- tai jälkiruuista, sen verran jykevät hampparit oli lautaselle ladottu.

Kahden hengen lounas Tallinnassa maksaa

Koska meillä ei ollut mikään kiire laivaan, otimme vielä jälkkärit ja erikoiskahvit. Oikeasti vatsani oli aivan täynnä mutta kyllä sitä tilaa alkoi löytyä, kun jälkiruuat kannettiin pöytään. Otimme jaettavaksi creme bruleen sorbetilla ja suklaajuustokakun. Ainut, että näitä ei kyllä jaettu, vaan minä vedin ahnaasti creme bruleen ja Tom juustokakun.

Ja ehkä parasta tässä lounaassa oli, ettei laskun tullen tarvinnut nikotella. 32 euroa oli laskun loppusumma ja tipiksi kaivoimme kolikot taskun pohjalta, niitä taisi jäädä neljän euron edestä. Alkoholit jätimme juomatta mutta puolen litran Saku oli 3€ ja 16cl viiniä irtosi 50 senttiä kalliimmalla.

Kotiin tultua postisetä oli tuonut meille Viking Linen lahjakortin hyvityksenä eräästä pyllylleen menneestä laivareissusta. Turha lienee sanoa mutta sillä lähdetään taas ruokamatkalle Tallinnaan mutta varmasti useammaksi päiväksi, sillä ravintolatarjontaahan Tallinnassa riittää! Ja silloin vien läppärini F-Hooneen ja nautin siitä koko pitkän päivän syöden, juoden ja paikkaa ihastellen.

Ja nyt on teidän vuoro. Ilmianna sun lempparipaikka Tallinnasta! Missä saa parasta kasvisruokaa? Mistä halvinta italialaista? Entä paikallisten pienpanimoiden oluita?

Lue myös: Pari kesäistä Tallinna vinkkiä

0

You might also like

Comments (4)

  • Inka 4 years ago Reply

    Eikä mikä mahtava ruokareissu! Mulla on samanlainen jyskyttänyt takaraivossa jo monta päivää, joten voi olla että pitää lähteä joku päivä syömään Tallinnaan. Samalla ajattelin hoitaa myös vähän ruokaostoksia, sillä pähkinät ja monet eksoottiset hedelmät saa bulkkikamana Tallinnassa niin paljon edullisemmin. 😀 En tiijä oonko ainoa nolo joka oikeasti suunnittelee ruokakauppareissua etelänaapuriin, mutta ei sen väliä. Matkakuumeisen pitää säästää joka asiasta! 😀

    Ja niitä ravintolasuosituksia… Ei ihan hirveästi irtoa, mutta F-hoonen lisäksi kannattaa testata muut perinteiset Rataskaevu 16 sekä Vegan restoran V.

    Sari 4 years ago Reply

    Siis mä haaveilin tällaisesta ruokareissusta Tallinnaan jo tuolla Thaimaassa ja se oli ihan just niin ihana, kun ajattelinkin 🙂 Päiväristeilyjä saa vielä niin halvalla, et ei siinä sen ruuan hintakaan nouse paljoa!

    Ja kiitos vinkeistä, mun ravintolatietämys Tallinnan suhteen on nollissa, joten kaikki on kotiin päin!

  • Nuo F-Hoonen dumplingit ovat niin herkullisia! Pakko päästä keväällä Tallinnaan herkuttelemaan 🙂 Suomenlahden toisella puolella on niin paljon hyviä ravintoloita.

    Sari 4 years ago Reply

    Ne oli. Ens kerralla maistan niitä toisiakin. Onneksi listalle jäi niin paljon vaihtoehtoja, et on hyvä syy lähteä takas meilläkin 🙂 Onneks kevät tulee kohta!

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.